A ei kadonnut.

Sen seuraava "Hey, how are you, how's your thesis going"-viesti tuli ihan yhtä varmasti kuin kaikki ne edellisetkin, ihan samalla tavalla sen jälkeen kun olin jo lähes luopunut toivosta.

Olin ihan varma että nyt se tapahtuu. Se, että se feidaa mut kun tajuaa valaneensa muhun ihan turhaa toivoa nyt kun sille on selvinnyt mitä mä ihan oikeasti ajattelen tästä kaikesta. Ainoa asia, jota se ei tiedä, on että mä matkustin Amsterdamiin vain nähdäkseni sen (mutta olen kyllä kertonut että olin enemmän kuin onnellinen siitä sattumasta, että halvimmat lennot takaisin Helsinkiin nyt vain  sattuivat lähtemään Amsterdamista, ja etten koko viikon pituisen matkani aikana pystynyt ajattelemaan mitään muuta kuin sitä, että olen samassa kaupungissa kuin se), mutta tärkeimmän ei pitäisi siis olla enää mitenkään epäselvää: se kyllä tietää, miten ihastunut mä olen.

Jos tämä ei merkitsisi sille mitään, nyt olisi siis vähän niin kuin aika näyttää se.

Siispä se kysyy mitä mulle kuuluu. Kerron panikoivani seuraavalla viikolla edessä olevaa esitelmääni kandini tutkimussuunnitelmasta ja hajoavani yliopistoon. Perushommaa siis. Sitten vien huomion pois itsestäni ja lähetän sille tällaisen viestin: "How about you? Anything new with your work situation?"

Ja se ei vastaa. Se on ollut paikalla whatsappissa miljoona kertaa sen lähettämisen jälkeen, ja se on lukenut sen, mutta se ei vaan vastaa. Epätoivoni on käsinkosketeltavaa, ja mietin, johtuuko sen hiljentyminen siitä, että nyt se viimeinkin on lopullista, vai siitä, ettei se vaan halunnut vastata noin tökeröön kysymykseen. Miksi menin kysymään siltä sen töistä? Se on juuri menettänyt unelmapaikkansa, ja kyllä mä tiedän, millaista uuden etsiminen on maailmassa vuonna 2016. Ehkä se on sille herkkä aihe, josta se ei vaan halua puhua.

Lopulta se vastaa. Seuraavalla viikolla, vähän niin kuin se olisi odottanut, että pääsee ensin kysymään, kuinka mun esitelmäni meni (sivumennen sanoen meni muuten todella hyvin ottaen huomioon, että silloin kun mä kerroin siitä A:lle, mulla ei käytännössä ollut edes aihetta, mutta esitelmäni jälkeen sain vain ja ainoastaan kehuja erinomaisesta aihevalinnastani ja todella hyvin kirjoitetusta tutkimussuunnitelmastani). Se aloittaa kysymällä sitä, ja sitten se vastaa mun kysymykseeni:

"I'm still job-hunting"
"So lots of free time on my hands...."

Kuluu vuorokausi ennen kuin ehdin uskallan edes katsoa, mitä se on mulle vastannut. Näen, että se on lähettänyt mulle kolme uutta viestiä, mutta en näe niiden sisältöä, enkä siis ehdi alkaa ylianalysoida, mitä se tarkoittaa sillä, että se päättää viestinsä neljään pisteeseen.

En ehdi, koska se ehkä kyllästyy odottamaan, ja tämä tapahtuu:

"Maybe I should plan a few days in Helsinki ;)"


Siitä asti kun mulla on ollut jokin yhteys tähän ihmiseen, olen yrittänyt pitää pääni kylmänä (vaihtelevalla menestyksellä, mikä on varmasti tullut hyvin selväksi).

Olen yrittänyt ajatella tätä järkevästi. Miettiä todennäköisyyksiä sille, että mitään tällaista oikeasti tapahtuu. Mä elän 24 vuotta yksin, koska en kelpaa kenellekään - en oikeastaan edes sellaisessa platonisessa mielessä, ihan vain ystävänä - sillä olen sietämätön ihminen, jonka kanssa on vaan aika vaikea olla. Mussa ei oikeastaan ole mitään kenellekään, ja siksi mä olin jo ihan tottunut siihen ajatukseen, etteivät tällaiset asiat yksinkertaisesti kuulu mulle. En mä edes tiennyt, miltä ihastuminen tuntuu, koska en ikinä ole antanut itseni ihastua. Todennäköisyys sille, että se muuttuu niin, että tapaan maailman epämääräisimmällä tavalla ihmisen, johon rakastun käytännössä ensisilmäyksellä, ja joka kiinnostuu musta, vaikka mussa ei ole mitään kenellekään? Ihmisen, joka on jokaisella mittapuulla täydellinen (täydellinen mulle), ja jota en onnistu työntämään pois läheltäni edes käyttäytymällä niillä sietämättömillä tavoilla, joilla sen yleensä teen? Ei sellaista tapahdu.

Ja silti juuri nyt luulen, että mun on unohdettava kaikki todennäköisyydet tai tällaisten asioiden järkevä ajatteleminen. Sen, että se edes puheen tasolla ottaa esiin Helsinkiin matkustamisen sen jälkeen kun olen juuri kertonut sille olevani korviani myöten ihastunut, on pakko tarkoittaa jotain. Keksin ainoastaan kaksi vaihtoehtoa sille, mitä se jotain voisi olla: 1. se pitää mua pilkkanaan, 2. sitä oikeasti kiinnostaa edes vähän. Ja koska mun on vähän vaikea nähdä, että aikuinen ihminen voisi tehdä kaiken tämän ainoastaan tehdäkseen mulle kiusaa, ei tälle oikeastaan ole kuin yksi selitys: ettei tämä vaan voi olla ihan täysin yksipuoleista.

En toivo mitään muuta kuin sitä että se oikeasti tulee tänne, ja että mä voin tällä kertaa käyttäytyä oikein ja näyttää, miten paljon välitän.

(Jos tämä blogi vaikuttaa nykyään siltä, etten ajattele mitään muuta, niin se saattaa johtua siitä etten oikeastaan ajattele paljoakaan mitään muuta.)