Koska en ikinä osaa olla asioihin tyytyväinen sellaisina kuin ne ovat, on hajoamiseni asumisjärjestelyihini pahentunut sitä mukaan kuin pelko ja jännitys oppitunteja kohtaan on lievittynyt.

Yritä tässä nyt sitten tutustua ihmisiin ja nähdä laajalti uutta kulttuuria, kun sulla on kotiintuloaika kello 23 illalla ihan niin kuin jollain alaikäisellä, ja bussimatka keskustasta asuntolalle kestää sen verran, että kotiin on lähdettävä käytännössä viimeistään klo 22, jotta varmasti kerkeää sisälle. Vitun vitun vittu. Oon tässä nyt muutaman päivän yrittänyt metsästää omaa asuntoa, mutta oman yliopistoni entiset täällä olleet vaihtarit pelottelivat niin lahjakkaasti sillä, että kaikki ilmoitukset on pelkkää kusetusta, etten oikein tiedä, miten tässä voi edetä. Puhumattakaan siitä, että aikamoinen kielimuuri on tässäki välissä nyt kyllä...

Olen ihan vakavissani miettinyt muuttamista hotelliin hyvänä vaihtoehtona, koska mittani alkaa olla aikalailla täysi. Välillä tuntuu, että suljetulla osastolla oli vapaampaa kuin tässä nimenomaisessa venäläisessä yliopiston asuntolassa, ja tietenkin on vielä se, että kolmen muun ihmisen kanssa asuminen samassa huoneessa ottaa ihan oikeasti voimille. Ehkä pysyn virallisesti täällä (mun ei kuitenkaan tarvitse maksaa tästä mitää koska tämä kuuluu sopimukseen, joten oikeastaan suunnitelmissa ei ole missään vaiheessa antaa tätä asuntolapaikkaa pois), mutta vuokraan jostain Airbnb:stä asunnon vaikka pariksi viikoksi kerrallaan, ja käyn välissä asumassa vähän täällä, kun olen saanut kerättyä tähän riittävästi voimia.

Pahinta on oikeasti se kotiintuloaika. Olen 23-vuotias aikuinen ihminen, joka on riehunut yksin pitkin maailmaa, ja yhtäkkiä mulle annetaan tällainen sääntö, joka mulla olisi voinut olla silloin, kun olin 12-vuotias. Tämä ei tietenkään estä bileitä tai mitään (viimeksi vuokrattiin keskustasta asunto yhdeksi yöksi ihan vaan biletystarpeisiin), vaan tekee kaikesta vain vähän vaikeampaa, mutta pahinta ei olekaan se, vaan pahinta on se, millaiselta vapaudenmenetykseltä tämä tuntuu. Kotini on aidatulla alueella, jonne sisään ja ulos päästäkseen täytyy ohittaa kaksi vartijaa (ja huonossa tapauksessa vielä esitellä niistä ainakin toiselle laukkunsa sisältöä, tosin tätä omalle kohdalleni ei ole sattunut vielä kertaakaan), ja jossa ei ole mitään yksityisyyttä tai omaa tilaa. Vaikuttaa oikeasti aika paljon enemmän siltä yhdeltä toiselta paikalta, jossa vietin muutaman kuukauden 15-vuotiaana, kuin puitteilta, joissa elettäisiin vilkasta ja kokemuksellista vaihtovuotta.

Muutenkin tämä on vähän liian eristyksissä kaikesta ja oikeastaan olisi ihan helppo käydä vain välillä oppitunneilla (niitä on aika vähän eikä edes joka päivä - pelkään vähän, miten kielitaitoni tässä oikein edistyy) ja muuten viettää aikansa täällä ja unohtaa ihan kokonaan, missä maassa on. Koska se ei varsinaisesti ole se juttu, jota haluan, luulen, että mun on ylipuhuttava joku venäläinen tuttuni mulle tulkiksi asunnonetsintäpuuhiin.

Toinen juttu, mikä ns. "kyrsii" on nyt se, että viisumini on pidennettävänä, eikä mulla ole passia kuukauteen, mikä tarkoittaa sitä, etten muuten pääse tästä kaupungista mihinkään ikuisuuteen. Viime viikolla mulla oli esimerkiksi kevyet kuusi päivää täysin vapaata kaikesta, ja siinä ajassa olisi helposti kiskaissut junalla tästä johonkin Uralin taakse tai vaikka Moskovaan, mutta en siis päässyt mihinkään, koska junalippuja täällä ei ilman passia ostella. Siis sen sijaan että olisin parista Baltikasta  rentoutuneena päässyt harrastamaan venäjänkielistä small talkia yöjunassa tai hostellin sohvalla, vietin iltani kiltisti olemalla asuntolalla viimeistään klo 23 ja kirjoittamalla suomenkielisiä viestejä nettikeskustelupalsalle. Vitun vitun vittu, en kyllä paremmin sano.

Sitten kun saan sen passin, menen ensimmäisenä Moskovaan ja alan sen jälkeen valloittaa lähialueita. Uudenvuodenlomaksi ajattelin Siperiaa, mutta olen jo alkanut tulla toisiin aatoksiin (se kylmyys...) ja suuntaankin varmaan johonkin etelään. Uusi turkkilainen kaverini oli opiskellut viime vuoden Dagestanissa, ja tämä on nyt vähän vaarallista, koska olen hyvää vauhtia uskomassa, että sinne on ihan turvallista ja kannattavaa mennä, vaikka tähän saakka minun on annettu ymmärtää, että se on juuri niitä alueita, joista täällä kannattaisi pysyä poissa. Uusivuosi Pohjois-Kaukasuksella kyllä kelpaisi... Oon varmaan ihan tyhmä. Joululomalla Tsetsenia, kesälomalla Tadzikistan, missä mun itsesuojeluvaisto on?

Olen todella huolissani kielitaidostani. En osaa mitään ja pelkään, etten opikaan, kun hengailen vain englantia puhuvien ulkomaalaisten kanssa. Olen ollut täällä kuukauden, enkä ole varma, olenko kehittynyt yhtään. Kulttuurishokkikin on päätään jo nostanut, mikä on vähentänyt haluja edes yrittää yhtään mitään. Tarvitaan siis passi, kotiintuloajaton elämä ja enemmän olutta (se irrottaa kielenkannat ja saa oppimisprosessit kunnolla käyntiin, kun alan oikeasti puhua virheistä välittämättä), jotta pääsen  lähemmäs tavoitteitani. Lisäksi tarvitaan rohkeutta ja voimaa selvitä oppitunneista, joilla olen kaikista paskin venäjänpuhuja ja haluan vajota maan alle.

Tästä kaikesta selvittyäni olen niin paljon vahvempi. (Kaikesta huolimatta olen edelleen sitä mieltä, että tää on parasta mitä olen tehnyt, koska koskaan ennen en ole laittanut itseäni näin likoon, ja luulen, että se tulee vielä palkitsemaan.)