Minut on valittu vaihtoon.

Ensi elokuussa muutan kymmeneksi kuukaudeksi Venäjälle. Kielitaitoni on ihan onneton (bravuurini on "я не понимаю по-русски", mikä tarkoittaa, etten ymmärrä venäjää. Sillä varmaan pääsee pitkälle) ja kaikesta aiheeseen liittyvästä "oppineisuudestani" huolimatta tähän koko kuvioon liittyy ihan samantyyppisiä ajatuksia kuin joita pohdin ennen Kiinan-matkaani. Venäjä on maana vähintääkin yhtä käsittämätön kuin Kiina, mutta se on toisaalta syy kaikelle sille, mitä teen (en yhtään jaksaisi tutkia esim. jotain Sveitsiä tai Ruotsia), joten se ei ole pelkästään huono asia. Tai ollenkaan.

 Voi pojat, että olen nimittäin innoissani. Mulla on yksi toinen matka tulossa tässä aika paljon lyhyemmällä aikavälillä, mutta tänään en ole voinut tehdä muuta kuin ajatella Venäjää (ja vähän Kazakstania, Kirgisiaa ja Kiinaa, jotka kaikki liittyvät jotenkin eeppisiin vaihto-opiskelu/vuoden kestävä seikkailu -suunnitelmiini) ja googlata erinäisiä paikkoja, joihin haluan matkallani eksyä (uusin villitykseni on Baikonur, ja yritän nyt vain unohtaa, että se on todellisuudessa ihan yhtä kaukana vaihtokaupungistani kuin Helsinkikin, koska Kazakstan on iso maa).

Itse vaihtokaupunkiini suhtauduin aluksi ihan vähän epäillen. Wikitravelissa sanotaan, että siellä on Moskovan ja Pietarin jälkeen korkein elintaso Venäjällä, minkä lisäksi siellä on yli miljoona asukasta ja jotenkin siis ehkä vähän liian hienoa minulle. Toinen vaihtoehtoni kun oli Helsingin kokoinen (siis Venäjän mittakaavassa pieni) kaupunki, josta kukaan ei ole kuullut mitään ja joka vaikuttaa aika paljon kuppaisemmalta paikalta kuin se, johon minut on nyt sijoitettu. Koska kuppaiset paikat ovat poliittisen historian (no yleensä politiikan, myös nykyisen) ja erinäisten mysteeristen juttujen ohella suurin syy sille, miksi olen kiinnostunut sellaisista paikoista kuin Venäjä tai Kiina, minun oli jo hakuvaiheessa vaikeaa päättää, asetanko ykköshakukohteeni perusteeksi ensisijaisesti rajoittuneen kielitaitoni vai kiinnostukseni.

Päätös onneksi nyt tehtiin minun puolestani, ja olen siihen tyytyväinen. Saan opiskella pelkkää kieltä ilman, että mun täytyy välittömästi rynnätä esim. venäjänkielisille kansainvälisen politiikan luennoille, joilta en totisesti olisikaan uskonut selviytyväni. Lisäksi yksi kaverini on nyt ilmeisesti lähdössä sinne toiseen hakokohteeseeni, ja koska en missään nimessä halua tuntea etukäteen ketään sieltä, mihin olen menossa, vaan olla Itsenäinen Seikkailija ja puhua vuoden pelkkää venäjää (yeah, right), niin parempi näin. Kielitaitoni kannalta ja muutenkin.

Sitten on pakko vielä sanoa, että vaikka kuinka haluaisin olla reipas maaseututyttö, niin suurkaupungeissa on kyllä sitä jotain, ja kun ajattelen nyt menneitä matkojani, suurkaupungeissa olen myös tuntenut itseni kaikkein kotoisimmaksi. Vuosi jossain venäläisessä kämäisessä pikkukaupungissa voi siis vaikuttaa ajatuksen tasolla siistiltä jutulta, mutta luulen, että se voisi olla aika paljon hajottavampaa kuin ankeanharmaissa unelmissani, joten tämä meni nyt kuitenkin ihan oikein. Sitä paitsi kaupunkini on oikea liikenteen solmukohta, mikä tarkoittaa sitä, että pääsen helpommin tutkimusmatkailemaan muuallekin - siis ympäröivät pikkukaupungit, here I come! (Ja Moskovaan pääsee junalla 11 tunnissa eli käytännössä yhdessä yössä, mikä on hyvä, koska tarvittaessa voin hankkiutua sinne, mikäli tapahtuu jotain, mitä minun on politiikantutkijana nähtävä. Eletään kuitenkin jännittäviä aikoja, 2016 on tulossa duuman vaalit ja sitten on vielä tämä tilanne...)

En tiedä, mihin olen matkalla. Minusta näyttää joka hetki enemmän siltä, että Venäjä on syöksymässä jonkinlaiseen tuhoon, ja nyt kun ruplan kurssi on ihan katastrofaalisen huono, öljyn hintaa laskee ja talous lähestyy romahtamispistettä, on vaikea sanoa, mikä on se maa, johon ensi syksynä lähden. Poliittisestikin kaikki näyttää niin kyseenalaiselta, enkä usko, että Putinin kannatus voi säilyä kovin pitkään, mikäli jotain ei tapahdu (ja se "jotain" yhdistyy minun mielessäni pelkästään pelottaviin asioihin, joista ei ehkä ole paluuta). En siis tiedä, miltä Venäjä näyttää vuoden päästä, ja se aiheuttaa lievää kuumotusta, mutta olen kuitenkin ihan älyttömän fiiliksissä siitä, että olen menossa sinne juuri nyt. Ehkä tapahtuu jotain suurta, ja pääsen todistamaan muutosta sen yhteiskunnan sisäpuolelta.