Kirjoittaminen on taas vaikeaa, olen nyt noin kolmen viikon ajan aloittanut joka ilta uutta tekstiä ilman, että siitä olisi tullut mitään.

Kaikki on vaikeaa.

Viimeiset pari kuukautta tiivistettynä:

Palasin yliopistolle.

Sain uusia ystäviä.

Kuljin epätoivosta pisteeseen, jossa kaikki on juuri niin kuin pitääkin.

Kohtasin hienoja tilaisuuksia, joista kieltäydyin, koska pelkäsin sitä, mitä epäonnistuminen kertoo minusta. Kieltäytymisen jälkeen kaduin.

Aloin kaivata taas johonkin pois (tammikuussa Jakarta, Tokio, Manila vai Chongqing?).

Suunnittelin vaihtohakua, jonka hakuaika kuluu koko ajan ilman, että voisin edetä sen suhteen juuri mitenkään, koska en edelleenkään osaa päättää, Izhevsk vai Kazan. Kaksi viikkoa aikaa.

Murehdin kuvaa, jonka jätän itsestäni opettajilleni, koska en uskalla mitään. Epävarmuuteni vie pohjan kaikelta, enkä jaksa elää niin, että maailma on kokoelma näkymättömiä esteitä.

Soitin YTHS:lle kysyäkseni, mitä minun pitäisi tehdä, jotta joku kertoisi minulle, ettei minulla ole ADD:ta. Suljin luurin samalla hetkellä kuin joku olisi vastannut. Suunnittelin reseptilääkkeiden tilaamista tor-verkosta, jotta voisin sulkea diagnoosin pois empiirisin menetelmin (en tehnyt sitä, enkä aio tehdä sitä). En ole puoleen vuoteen ajatellut juuri muuta kuin selityksiä, joilla selitän kaikki oireeni parhain päin, mutta ei se vaan toimi niin. Ei se poista mitään niistä asioita, joita haluan selittää. Haluan tehdä tälle jotain, mutta en tiedä, mitä teen. Kolme kuukautta olen kantanut mukanani kaikkialle täytettyä "potilaskertomustietojen kopiopyyntö"-lomaketta. Toivon, että kuljen joku kerta humalassa postilaatikon ohi, jotta saan sen paperin joskus lähetettyä (ilman humalaa ajattelen sitä liikaa). Odotan ja pelkään, että ne tiedot voisivat vastata edes joihinkin kysymyksiini.

Kaikki menisi hyvin, jos en olisi näin peloissani ja liian ahdistunut heikkouksistani. Voisin toteuttaa unelmiani, mutta sen sijaan perun jokaisen tilaisuuden viimeisellä hetkellä ja tulen kotiin vatvomaan sitä, miten kelvoton ihminen olen.

Nyt sentään sain kirjoitettua jotain. Ehkä jää on nyt murrettu, ja voin jatkaa tästä vähän myöhemmin.