Tai ehkä vain odotan liikoja.

Koska olen tosiaan naiivi, kuvittelen, että minulla olisi jonkinlainen oikeus tehdä asioita, jotka kiinnostavat minua.

Mutta ehkä se on väärä lähtökohta.

Koska kiinnostuksenkohteeni eivät ole kunnollisia, velvollisuuteni on unohtaa ne, ja tehdä jotain vähemmän kiinnostavaa. Olla hyödyllinen.

Ehkä elämän mielekkyydellä ei oikeasti ole mitään väliä, ja koko ihmiskunta on olemassa vain pitääkseen itseään pystyssä.

Kaikki nämä vuodet olen vain yrittänyt huijata itseäni ajattelemalla, että on tärkeää pyrkiä työhön ja elämään jossa viihtyy, vaikka totuus taitaa olla, että jokin "viihtyminen" on täysin yhdentekevää, koska "elämässä joutuu tekemään kompromisseja ja juttuja, joista ei niin välitä".

Koko elämä alkaa tuntua pelkältä kompromissilta.