Ennakkotehtävät on nyt sitten palautettu. Jos minun niiden tehtävien ilmestyessä teki mieli itkeä helpotuksesta, niin nyt itkettää lähinnä se, että sain aikaan vielä surkeampia kyhäelmiä kuin alunperin ajattelin.

Lyhytelokuvani on oikea tekotaiteellisuuden ylistys, ja näkee selvästi, että tykkään siitä iänikuisesta Godardista (neljä minuuttia pelkkää hyppyleikkausta <3<3) ja olen muutenkin opetellut leikkaustekniikkani lähinnä jostain 60-luvun elokuvista. Se perheaiheinen esseetehtävä on niin surkeaa markan pohdiskelua, että huhhuh, puhumattakaan niistä valokuvista, jotka eilen hätäpäissäni otin (kiva aina jättää kaikki tärkeät asiat ihan viime tinkaan) ja kasasin sellaiseen niin kämäisen näköiseen vihkoseen, ettei oikeastaan edes naurata. Se perustelutehtävä on ainoa, jossa onnistuin mielestäni ihan kivasti, mutta ei paljon auta, että osaan selittää kymmenillä lauseilla, miksi haluan tehdä elokuvia, kun tehtäväni eivät kuitenkaan yhtään osoita, että minulla oikeasti olisi siihen minkäänlaisia edellytyksiä.

No, niillä valitsijoilla on varmaan tosi ankeaa, kun joutuu katselemaan monta kymmentä uskomattoman taidokkaasti tehtyä ja hienoa ennakkotehtävää peräkkäin, joten minun tekeleeni voivat toimia jonain humoristisena ("kuvitteliko joku oikeasti pääsevänsä näillä sisään?") välikevennyksenä, jolle kaikki voivat sitten kivasti naureskella siellä ja saada vähän tunnelmaa kevennettyä.

Enpä siis turhaan jää odottelemaan pääsykoekutsua, mutta ei se mitään. Löysin yhden paikan, jossa voin ensi vuoden oikeasti opetella kuvaamaan ja varsinkin leikkaamaan kunnolla ja päästä muutenkin tekemään jotain vähän kotivideoitani kiinnostavampaa materiaalia, joten voin ensi vuoden opiskella oikeustiedettä ja duunailla vapaa-ajallani (ai millä?) kaikkia elokuvaprojekteja, ja sitten vuoden päästä hakea uudestaan Taikiin, kun minulla on vähän enemmän kunnollista kokemusta edes jostain. (Jep, tämä on nyt varmaan joku tosi lapsellinen "no en mä nyt sinne olis halunnutkaan"-defenssimekanismi.) Ja tällaisina hetkinä tykkään myös muistuttaa itseäni siitä, ettei Aki Kaurismäkikään ole koskaan opiskellut elokuvaa, ja se on silti sentään Mikko Niskasen (joka tosin on opiskellut elokuvaa ja vieläpä Moskovassa) ohella tärkein (suomalais)ohjaaja minulle ja saavuttanut aika paljon enemmän kuin monet muut, eli toivoa on, vaikka en koskaan pääsisikään oikeaan elokuvakouluun. Ehkä minusta tulee vielä niin kuin Kaurismäki, ja sitten ne kaikki voivat harmitella, kun eivät koskaan nähneet minun surkeiden ennakkotehtäväyritelmieni taakse. (Ihan sama, vaikka todennäköisempää onkin, että niin ei käy.)

Mutta kaikki voitava on nyt sen eteen tämän vuoden osalta tehty, eikä auta kuin odottaa ja katsoa, mihin se riittää. Ei varmasti pääsykoekutsuakaan näillä eväillä heru, mutta kun nyt kerran tiedostan sen itsekin, niin minun ei tarvitse sitten myöhemmin pettyä, kun sitä ei kuulu, eikä ole tarvetta aloittaa nyt mitään ihan paiseissa odottelua ja neuroottista postilaatikon kyttäämistä, vaan voi valmistautua henkisesti siihen, että ensi vuonna kaikki kuuluu tehdä paremmin. (Sitä paitsi olen nyt jo voiton puolella: Minä ihan oikeasti palautin ne tehtävät, enkä typerästi jänistänyt, kuten viime vuonna! Se on jo jotain.)

Nyt se stressaaminen muuten sitten vasta alkaakin. Ne pitkään odotetut oikiksen valintakoekirjat kun on mulla nyt tässä, ja pitäisi kai aloittaa niiden lukeminen. Työstä en ole päässyt eroon vieläkään, mutta viimeistään tämän työviikon päätyttyä aion avata siellä suuni ja sanoa, etten pysty jatkamaan tätä näin. Häviän tässä tosin monta päivää kaikille muille, ja koko tämä luku-urakka ahdistaa minua just niin paljon kun sen voi kuvitella ahdistavan jo muutenkin, joten lievästi sanottuna vituttaa hukata tässä nyt tuntikaupalla kallista aikaa. Etenkin kun nuo kirjat eivät vaikuta mitenkään turhan helpoilta. Pisin teos noista on perhe- ja perintöoikeutta, joka jaksaa herättää minussa melkoisen vähän kiinnostusta, eivätkä nuo siviiliprosessijututkaan ihan kaikkein lähimpänä sydäntä ole. Kolmas kirja tosin onneksi on oikeusteoriaa, josta olen ihan mielettömän fiiliksissä, koska se nyt vaan sattuu olemaan niin sopivaa juttua minulle ja ihan aidosti mielenkiintoista, mutta saa nyt nähdä, miten senkään ulkoaopettelu oikeasti sujuu. Pelkään tätä kevättä ihan järkyttävän paljon ja kun vain vilkaisenkin noiden kirjojen sisältöä, epätoivo käy minun lävitseni sellaisella voimalla, että tekisi vaan mieli heittää ne kirjat samantien nurkkaan ja palata niihin valtiotieteellisen materiaaleihin. Mutta kun olen nyt päättänyt, että minusta tulee oikeustieteilijä, niin en minä nyt ihan näin helpolla aio antaa periksi.