Onkohan mahdollista, ettei koskaan oikeasti ymmärrä, mitä elämältään haluaa, ja siksi vain tekee päätöksiä, joiden ajattelee olevan jotenkin järkeviä? Että sitten vaan toteuttaa niitä järkeviä asioita ja on ihan loputtoman kyllästynyt ja onneton siihen saakka, että vain kuolee pois, eikä koko elämässä ikinä ollut mitään muuta kuin se näennäinen järkevyys?

Vuosi sitten tähän aikaan olin ihan vakuuttunut, että lähden pois. Opiskelen opiskeluni tuhansien kilometrien päässä ja tulen onnelliseksi, koska mikään ei enää ole niin kuin ennen. 

Nyt alan taas saada kiinni siitä tunteesta. Viime yönä löysin itseni selailemasta sen yliopiston sivuja, johon minua odotetaan syksyllä, ja yhtäkkiä halusin sitä taas enemmän kuin mitään muuta. 

Parin viikon päästä varmaan en halua. 

Alan tajuta, etten taida koskaan oivaltaa, että mitä ihan todella haluan. Kuuntelen vain liikaa kaikkien muiden mielipiteitä siitä, mitä minun pitäisi haluta, ja hautaan kaikki omat haaveeni niiden asioiden tieltä. Ja pelkään. Oikeastaan se onkin kai tämä pelko, joka lopulta tuhoaa kaiken. Pelko yhdistettynä kaikkiin niihin epärealistisiin odotuksiin (niin minun omiini kuin niiden muidenkin).