Elämä ei ikinä edisty mihinkään.

Kun kuvittelen hetken olevani onnellinen, ei mene kauan, että koko rakennelma luhistuu suoraan käsiin, ja alan taas toivoa samanlaisia asioita, joita halusin joskus 15-vuotiaana. Täytän alle puolen vuoden päästä kaksikymmentä, ja käyttäydyn kuin pahempikin teini, kun jokainen mitätönkin vastoinkäyminen suistaa kaiken raiteiltaan ja ainoat niiden asioiden käsittelymallit sisältävät veitsen ja vuotavaa verta. Siis todella kypsää.

Tunnen itseni ihan hirviöksi, enkä edes tiedä miksi, koska en tietääkseni ole tehnyt mitään väärää. Mutta ilmeisesti silti olen, koska kaikki menee taas näin.

Miksi minulle ei voi ikinä tapahtua mitään hyvää?