Suunnitelmat alkavat viimeinkin konkretisoitua: Työpaikka ellei kaksikin on aika hyvällä todennäköisyydellä pikapuoliin hallussa (olin tänään kahdessa haastattelussa – toinen VR:lle ja toinen yhteen elektroniikkamyyntifirmaan, ja molemmat haastattelut olivat – vaikka itse sanonkin – aika täydellisiä suorituksia, joten odottelen innolla, että ensi viikolla kuulen, kuinka kävi), Aberdeeniin on meilailtu aloitusvuoden siirron mahdollisuudesta (onnistuu, todistusskannaus vaan sinne sähköpostilla ennen elokuun loppua, niin kaikki on kunnossa), kirjastosta on roudattu kotiin hyllyllinen matkakirjoja ja reittisuunnitelmat ovat ihan kohtuullisen hyvällä mallilla. Eiköhän tästä ihan hyvä välivuosi siis tule.

Tämän hetken tärkein kysymys onkin siis, että Bangkok, Peking vai Delhi. Haluaisin nimittäin alkaa jo metsästää halpoja menolippuja, mutta kun en tiedä yhtään, mistä suunnasta minun pitäisi seikkailuni aloittaa, niin lentolippujen varaaminen käy turhan hankalaksi. Bangkokin kiinnostavuusaste on on suunnilleen nolla, mutta minunlaiselleni kokemattomalle matkailijalle se olisi ehkä helpoin aloituspiste. Thaimaahan minulla ei kuitenkaan ole juuri minkäänlaista kiinnostusta, koska valitettavasti olen ennakkoluulojeni orja, ja koko paikka on minulle yhtä kuin Phuket, Pattaya ja känniset turistisiat ja ällöttävän keskiluokkaiset espoolaislapsiperheet jokavuotisella ulkomaanmatkallaan. Se on Full Moon Partyt, lounas McDonald'sissa ja kojukaupalla Ed Hardy -piraattikopioita länsimaisessa pakettimatkahelvetissä, eli kaikkea muuta kuin sitä, mitä minä haluan matkustaessani kokea. Todennäköisesti olen väärässä, mutta Thaimaa-intohimoni ovat aika minimissä, ja koska minun aikani on äärimmäisen rajallinen, kokisin matkallani mieluiten paikkoja, joihin ihan oikeasti haluan. Joten Bangkok? Ei kiitos.

Eniten haluaisin aloittaa Delhistä. Voisin viettää päivän tai pari Delhissä ja jatkaa sieltä Varanasiin katselemaan Ganges-meininkejä, ja sitten Kalkuttaan, josta pääsisi lopulta kätevästi Kaakkois-Aasian suunnille joko lentäen tai jos fiiliksiä sellaiseen on (todennäköisesti on, tosin ajan rajallisuus saattaa jälleen kerran tulla vähän tielle tässäkin), niin jotenkin maareittejä Bangladeshin, Burman/Myanmarin ja muiden siinä välissä olevien maiden läpi. Pelkään vain, että joku Delhi on vähän turhan HC-matkanaloituspaikka ihmiselle, jonka viimeisin kosketus matkustamiseen on turistimassat Prahan Kaarlensillalla. Pelkään nimittäin vähän sitä kulttuurishokkia, joka on luultavasti väistämätön, mikäli todella aloitan Aasian-kiertueeni kaikista mahdollisista paikoista juuri Intiasta. En siis ole koskaan aikaisemmin käynyt missään kehitysmaassa, ja olen melko vakuuttunut, että jos ensimmäinen kosketukseni sellaiseen maahan on Intia ja kaupunki vieläpä Delhi, se todellisuus todennäköisesti iskee vasten kasvoja melkoisella voimalla (tosin juuri jotain sellaistahan minä olen hakemassakin – en halua pelkästään mukavaa rantalomaa ja värikkäitä drinkkejä yökerhossa, vaan haluan nähdä muita kulttuureita ja ennen kaikkea maailmaa, joka ei todellakaan aina ole kovinkaan miellyttävä paikka), eikä se ehkä ole ihan oikea fiilis tuollaisen kevyen kolmen kuukauden matkan aloittamiseen. Intiaan kyllä haluan joka tapauksessa, mutta tuntuu kyseenalaiselta, että olenko valmis aloittamaan lomani näkemällä Delhin slummit, vai pitäisikö alka vähän kevyemmin ja pohjustaa hommaa vaikka Laosilla, joka on myös kehitysmaa, mutta Vientiane on todennäköisesti vähän helpompi pala purtavaksi kuin Delhi. Maailmantuska kun on aika hankala asia, ja minulla on siihen vahvoja taipumuksia ihan täällä kotimaan kamarallakin jo...

Viimeinen vaihtoehto on sitten Kiina, jonne haluaisin myös todella paljon. Alunperinhän suunnitelmani kuului, että matkustan ensin muualle Aasiaan ja sitten lopussa Pekingiin, jotta voin taittaa kotimatkan Trans-Mongolian junalla, mutta koska minulla on vain korkeintaan vähän yli kolme kuukautta aikaa, ajattelin siirtää sen junailun tulevaisuuteen niin epäekologista ja tylsää kuin se onkin. Junamatka Venäjän halki on kuitenkin ikään kuin unelma minulle, joten haluan toteuttaa sen kunnolla ja ajan kanssa, ja kun aikani taitaa kulua vähän turhankin hyvin muuallakin Aasiassa, täytynee minun tehdä niin, että säästän sen Venäjän esim. ensi kesälomaksi... Eli tuskin näen Kiinaa muuten kuin aloittamalla koko homman sieltä. Siksi yksi ajatus olisikin lentää Helsingistä Pekingiin ja lähteä valumaan sieltä etelään päin ilman mitään varsinaista kiirettä, ja mennä sinne, minne nokka sattuu kulloinkin näyttämään. Kun aloittaisi Pekingistä, voisi etelämmäksi päätyä kahta hirveän mielenkiintoista reittiä: joko ihan suoraan Vietnamiin, Laosiin tai Burmaan/Myanmariin (tämä on se helppo keino, joka on luultavasti sopivampi minun aikatauluihin) tai sitten reittiä, joka kuulostaa lähinnä liian hyvältä ollakseen totta, eli junaillen Pekingistä Tiibetiin, josta sitten voisi jatkaa kaakkoisemmille alueille. Juna Pekingistä Lhasaan menee parissa päivässä, mikä ei ole ongelma, vaan ongelma tässä on lähinnä kaiken maailman ylimääräiset matkustusluvat, joita ilmeisesti tarvitsen, jotta pystyn matkustamaan ensin Lhasaan ja sitten vielä, jotta pääsen sen jälkeen matkustamaan Lhasasta Nepalin puolelle (jos se nyt edes onnistuu maateitse). Puhumattakaan siitä, etten saa lupaa Tiibetiin yksin, vaan minun on kuuluttava johonkin ryhmään, mikä tarkoittaa sitä, että Kiinan puolelta olisi löydettävä jotain muita travellereita, joiden kanssa sen matkan voisi taittaa tai sitten ostettava joku pakettimatkatyyppinen ratkaisu, mikä on jo ajatuksen tasollakin aika... blaah (mutta jos se on ainoa mahdollisuuteni nähdä Tiibetiä, niin siihen on kai tartuttava). Tuohon saisi siis kulumaan kosolti ylimääräistä rahaa, mutta toisaalta Tiibet... Ehkäpä se olisi muutaman ylimääräisen lantin arvoista? Nepalista voisi sitten ehkä jatkaa Intiaan Varanasiin ja Kalkuttaan, josta voisi sitten ottaa lennon johonkin Kaakkois-Aasiaan ja lopulta joskus luultavasti huhtikuun puolella lentää vaikka Ho Chi Minh Citystä tai Bangkokista kotiin.

Alustavia suunnitelmia siis on. Täytynee kuitenkin jatkaa matkaoppaiden selailua, jotta saisi vähän tolkkua siihen, mikä on järkevää. Alkaa tuntua, että kolme kuukautta on ihan liian vähän aikaa, kun haluan nähdä niin paljon kaikkea. Ja vaikka minä palankin halusta saada tietää, millaista on matkustaa intialaisessa junassa tai vietnamilaisessa bussissa, niin en silti haluaisi käyttää kaikkea aikaani erilaisissa kulkuvälineissä, koska maisemia kiinnostaisi nähdä muutenkin kuin junan ikkunasta. Enkä halua tehdä tästä mitään aikataulutettua suorittamista, vaan matkustaa enimmäkseen fiiliksen mukaan, joten luultavasti näitä reittiehdotuksia täytyy vielä vähän hioa...