Olen alkanut laatia matkasuunnitelmia ja keksinyt ensimmäisen syyn, jonka vuoksi kannattaisi ehkä jäädä Suomeen:

käärmeet.

Pieni tai iso käärme; myrkyllinen tai kuristaja; kuolleena tai elävänä – ihan sama, sillä paniikkikohtaus on lähes taattu puhuttiin sitten millaisesta käärmeestä tahansa. Käärmepelkoni on täysin irrationaalinen: pelkkä still-kuva sellaisesta aiheuttaa todella inhottavan olon, puhumattakaan siitä, mitä tapahtuu kun näen käärmeitä elokuvissa (yleensä en näe, koska joudun peittämään silmäni sellaisissa kohdissa) ja mikä pahinta, elävänä jossakin lähellä. Luonnossa en (luojan kiitos) ole vielä käärmeeseen törmännyt, mutta eläinkaupan matelijaosastot ja Korkeasaaren terraariorivit aiheuttavat minussa aina täysin väistämättömän pakene tai taistele -reaktion, jossa sydän on hyvää vauhtia hakkaamassa rinnasta ulos, kädet hikoavat ja hengittäminen vaikeutuu. Lukion ekalla biologian opettajan mielestä oli hyvä idea laittaa luokkaan kiertämään käärmeennahkoja – siis niitä, jotka ovat joutuneet väistymään sen uudelleen luodun nahan tieltä – ja muistan vieläkin sen käsittämättömän ahdistuksen joka aiheutui pelkästään siitä, että minä näin ne nahat, sillä koskemaanhan en tietenkään ikinä pystynyt.

Eilen sitten katsoin aikani kuluksi eteläkorealaista elokuvaa Viisi vuodenaikaa, jossa käärme oli lähes jossain johtomotiivin asemassa ja sitä näytettiin niin elävänä kuin kuolleenakin (muuten nautin lähes joka sekunnista, mutta ne käärmeet olivat vain ihan liikaa) ja tajusin, että minäkin olen menossa nimenomaan Aasiaan, ja se Etelä-Koreakin on yksi potentiaalinen pysähdyspaikka, joten pitäisi varmaan osata jotenkin varautua. Joten ei muuta kuin Google auki ja hakusanoiksi "asian snakes" ja tadaa, viikon pahin virhe on tehty. Kuvia käärmeistä, videoita käärmeistä, listoja eri alueiden käärmelajeista. Käärmeennahkoja, käärmeenkieliä, käärmeitä ravintolan ruokalistalla. Lentäviä käärmeitä, maastoutuvia käärmeitä, hostellihuoneen sängystä löytyviä käärmeitä. Oikeasti kestän katsella vaikka kaikkia maailman hämähäkkejä ja hyönteiset korkeintaan vähän inhottavat, mutta ne perkeleen käärmeet aiheuttavat jonkin sellaisen pelon, että sille ei vedä vertoja edes se, miten paljon pelkään sosiaalisia tilanteita ja hammaslääkäriä.

En tiedä, miksi pelkään tai mitä pelkään. Ymmärrän, että aika monet käärmeet eivät pysty vahingoittamaan minua millään tavalla ja se myrkkykäärmeen puremakin on useimmiten parannettavissa jollakin helpohkolla lääkityksellä. Oikeastaan en ehkä edes pelkää sitä, että se eläin tekisi minulle jotain, vaan jostain täysin järjettömästä syystä pelkään pelkästään sen olemassaoloa. En voi katsoa kuvasta käärmettä, koska sen ulkomuoto pelottaa ja aiheuttaa niin hirveän inhotusreaktion, etten vain pysty kestämään sitä. Kun television luontodokumentissa on käärmeitä, en pysty katsomaan siksi, että ahdistun niin suunnattomasti siitä, miltä se eläin näyttää ja kuinka se liikkuu. Ja täysin vailla mitään järjellistä syytä.

Mietityttää siis vähän, miten tämä sopii yhteen minun matkakuumeeni kanssa. En todellakaan halua jättää näkemättä Intiaa, Nepalia, Tiibetiä tai Kambodzaa siksi, että pelkään jotakin niin paljon, että se rajoittaa kaikkea toimintaani, mutta aikamoinen pala nousee kurkkuun, kun vain ajattelenkin niitä 3-4 metriä pitkiä käärmeitä tienvarsilla tai äärimmäisen huonolla tuurilla eteen tulevia öitä, joina ne tunkevat samaan makuutilaan. Pelkästään kesämökillä täällä koti-Suomessa oleminen on vaikeaa, kun saunapolulla täytyy kulkea joko silmät suljettuina tai katse tiukasti maahan luotuna, jotta säästyisi sen käärmeen näkemiseltä ja varsinkin kohtaamiselta, joten miten voin ikinä matkustaa mihinkään Länsi-Euroopan suurkaupunkeja erikoisempiin paikkoihin, kun yksi typerä matelija saattaa melkein missä tahansa muualla syöstä minut ylidramaattiseen hysteriaan? En tiedä, pitäisikö varata aika johonkin hypnoosiin, uskotella itselleni, etten välttämättä edes näe koko matkalla yhtään käärmettä ja vaikka näenkin, se on vain hyvää siedätyshoitoa, vaiko yrittää unohtaa koko moisten eläinten olemassaolo (not gonna happen), mutta se on ainakin varmaa, etten vain voi antaa kaiken mielenkiintoisen mennä ohi aina jonkun typerän pelon takia, koska olen jo nyt tehnyt sitä tarpeeksi: olen jättänyt väliin asioita, joita olen halunnut tehdä vain siksi, että pelkään ihmisiä ja pelkään niiden kanssa toimimista, ja tämä menee kyllä melko säälittäväksi, jos niiden ihmisten lisäksi ahdistun jostakin eläimestäkin niin paljon, etten voi tehdä normaaleja asioita sen vuoksi. Kaikkien suunnitelmien hautaaminen ei siis tule kyseeseen, mutta jotenkin siihen kai pitäisi yrittää valmistautua henkisesti, enkä ole ihan varma, että miten. Ehkä vaan kaivan netin syövereistä käärmeaiheisia luonto-ohjelmia ja etsin IMDB:stä elokuvia, joissa niitä esiintyy (ja vaikka esimerkiksi joku Snakes on a Plane aiheuttaakin inhotusreaktion ei pelkästään niiden käärmeiden vaan myös sen elokuvan todennäköisen surkeuden vuoksi, niin unohdan kaikki sellaiset sivuseikat nyt ja keskityn vain niihin käärmeisiin) ja katson niitä niin paljon, että turrun siihen (kun nyt ensin pystyisi katsomaan minuutinkin jotain sellaista...), niin ehkäpä sitten voin lähteä Aasiaan pelkäämättä päivittäisiä paniikkikohtauksia. Toivottavasti.