Ensimmäinen työpaikkahaastattelukutsu! Ja vieläpä sinne VR:lle, jonne toivoin pääseväni (ei haittaa, vaikka pitäisi etsiäkin toinen osa-aikatyö sen lisäksi – päinvastoin). Ainut vaan, että se on näköjään ryhmähaastattelu, joten melkein uskallan jo veikata miten se tulee menemään... Niin siistiä, että tilanteissa, joissa pitää keskustella ryhmässä, tavallisesti provosoidun jostakin ihan älyttömästä ja alan puhua muiden päälle (olettaen tietenkin, että yleensä uskallan avata suutani koko aikana, aina sekään ei onnistu) ja vaikutan keskustelotaidottomalta idiootilta, jonka on vaan pakko päästä pätemään ja olla oikeassa ihan kaikessa. Ja olkinuket vaan lentelee. (Ja minä olin koulun väittelyjoukkueessa......)

Toivotaan siis, ettei siellä tarvitse varsinaisesti keskustella mistään. En tosin keksi mitään muutakaan tarkoitusta ryhmähaastattelulle, mutta pianhan se nähdään. Tosin olen kyllä niin iloinen jo siitä, että minut yleensä pyydettiin haastatteluun, sillä se todistaa, että on oikeasti olemassa pieni mahdollisuus, että kelpaan edes johonkin. Ja se on tärkeintä.