Luulen, etten lähde vielä mihinkään. Että ilmoitan Skotlantiin, että haluankin vaihtaa paikkani deferred entryksi, eli pitää sen, mutta siirtää aloitusajan ensi syyskuun sijaan syksylle 2012. Se on ihan tavanomainen käytäntö Britanniassa – niin voi tehdä, eikä se haittaa ketään toisin kuin Suomessa, jossa pitäisi olla vähintään armeijaan menossa tai raskaana, jotta mitään sellaista voisi edes harkita. Soitan sinne ja sanon, etten haluankin välivuoden, lähetän sinne käänetyn kopion todistuksestani ja kaikki on ihan ok: minulla on yliopistopaikka, mutta se vain saa odottaa hetken.

Vuodessa ehdin ajatella ja vakuuttua siitä, mitä oikeasti haluan. Ehdin ansaita ja ehkä jopa säästää rahaa, jotta minun ei tarvitse heti nostaa opintolainaa, kun pääsen joskus aloittamaan opiskeluni. Käyn töissä ainakin jouluun asti, sitten pakkaan rinkan, lennän johonkin Keski-Aasian maahan, josta jatkan muutamiin muihin paikkoihin (tarkempi matkasuunnitelma on vasta ajatuksen tasolla, eikä sen tekeminen tule olemaan helppoa, haluaisin nimittäin nähdä Aasiassa lähes kaiken, joskaan Lähi-itään, thaimaalaisiin turistirysiin tai Etu-Aasiaan ei ole mitään suurempia intohimoja) ja maaliskuun alkupäivinä hankkiudun Vladivostokiin tai Pekingiin, josta otan junan takaisin länteen tietysti muutamilla pidemmillä pysähdyksillä joissakin siperialaisissa väliasemakaupungeissa (jotka myös haluaisin nähdä kaikki, tosin jotain karsintaa lienee tässäkin asiassa suoritettava, mutta luultavasti listalla on ainakin Irkutsk ja ehkäpä Novosibirsk). Maaliskuun lopussa olen siis turvallisesti takaisin Suomessa (Moskovan kautta), juuri silloin kun uudet oikiksen kirjat ovat ilmestymässä/ilmestyneet ja sitten voin joko lukea niitä tai sen aineen valintakoemateriaaleja mihin nyt sitten ikinä päätänkään hakea ja ehkä päästä yliopistoon tai olla pääsemättä yliopistoon, ja jos en pääse (ja mahdollisesti vaikka pääsisinkin), voin ostaa lentolipun syyskuuksi Aberdeeniin, ja kaikki on hyvin: minulla on opiskelupaikka, vähän rahaa ja kokemuksia siitä maailmankolkasta, johon olen halunnut matkustaa 10-vuotiaasta saakka – sitten elämä voi viimeinkin alkaa kulkea juuri sen käsikirjoituksen mukaan kuin sen kaiken pitikin mennä.

Olen nyt lähes täysin vakuuttunut tästä. Edelleen minun tekisi mieli lähteä sinne yliopistoon, mutta tuntuu, että se tulee ihan liian nopeasti, enkä ole vielä henkisesti riittävän valmis siihen. En usko, että tällainen ihmisraunio voi muuttaa yksin ulkomaille tästä vain, joten on parempi hengähtää tämä tuleva vuosi ja kypsytellä ajatuksia – tämä kun nyt kuitenkin on jokseenkin lopullista ja toivottavaa olisi, että nämä päätökset edes jollakin tavalla määrittävät sitä, mitä minun elämäni tulee joskus olemaan. En siis halua käyttää kuutta vuotta tai koko loppuelämääni väärin, joten kaiken on oltava varmaa ennen kuin teen ensimmäistäkään hätiköityä päätöstä, eikä se välivuosi nyt varsinaisesti ainakaan pilaa mitään tässä vaiheessa. Ja olen myös alkanut uskoa, että pystyn ehkä jopa matkustamaan yksin ja silti selviämään hengissä, joten ehkä tästä tulee jotain. Töitä pitäisi vain vielä löytää mieluiten elokuusta alkaen, joten sen eteen pitäisi kai pikkuhiljaa alkaa tehdä jotain.

En ole lyönyt vielä mitään lukkoon, mutta tämä on alkanut vaikuttaa minusta niin mielettömän hienolta vaihtoehdolta (matkakuume alkaa käydä kohta jo vaarallisen korkeaksi), että voisin ihan oikeasti harkita sitä todella vakavasti. Aberdeen ja kaikki maailman muutkin yliopistot odottavat minua kyllä vuoden, jos se vaan on tarpeen, ja uskon vahvasti, että sillä välivuodella ja ihan erilaisen maailman näkemisellä voisi olla jonkinlaisia positiivisia vaikutuksia minuun ihan vain ihmisenä.