Yhteiskuntaopin opettaja oli laittanut viestin koskien ylioppilaskoetta:

"Ihmetyttää, miten samoissa vastauksissa voi olla samaan aikaan sekä upeita nyansseja että todella pahoja virheitä perusasioissa." (Lähdettyäni kokeesta tajusin kirjoittaneeni, että presidentti johtaa ulkopolitiikkaa yhdessä pääministerin kanssa, ja noin typerä virhe tuntuu melkein yhtä pahalta kuin se Porvoon valtiopäivät -moka siellä historian yo:ssa. Ajattelin kuitenkin, että ehkä moinen "pikkujuttu" ei kaada koko hommaa, mutta...)

"Kokeessa ei pitänyt laatia uutta perustuslakia tasavaltaan." (Pelkään, että tein juuri noin, vaikka samalla tiedän, että kyllä minä nyt perustuslain jotenkin hallitsen, joten miten olisi mahdollista vetää se niin pahasti pieleen?)

"Lisäksi ihmetyttää sellainen taktiikka, jossa vastataan esim. yritysmuotoihin liittyvään kysymykseen käymättä kyseistä kurssia." (Tämän minä ainakin tein. Vastasin siihen hiton yritysmuototehtävään, vaikka en mitään saamarin yritystiedon kurssia olekaan käynyt [olisin käynyt, jos olisi mahtunut lukujärjestykseen], mutta kun ne jutut käytiin läpi ensimmäisen kerran jo yhdeksännellä luokalla, ja viimeisenä iltana ennen koetta käytin melkein tunnin kertauskirjan yritysmuototaulukon pänttäämiseen, niin luulisi, että olisin saattanut osata, vaikka en mitään kurssia olekaan aiheesta ottanut. Sitä paitsi eihän mitään erityisesti aihetta käsittelevää kurssia edes välttämättä ole läheskään joka koulussa, kun meilläkin se on vain koulun oma soveltava kurssi, joten en vain suostu uskomaan, että siihen kysymykseen vastaaminen olisi edellyttänyt jonkun lukiokohtaisen soveltavan kurssin käymistä. Mutta ilmeisesti tämä on nyt kuitenkin tarkoitettu minulle, vaikka sitä ei siinä suoraan sanotakaan.)

Ja siis ei, ei tuo viesti ollut osoitettu pelkästään minulle, vaan kaikille niille, jotka ko. kokeeseen osallistuvat, mutta eiköhän siinä tullut ihan pätevä läpileikkaus kaikista minunkin idioottimaisuuksistani. Pisteet ovat kuulemma tästä päivästä lähtien näkyvissä koululla, mutta taidan jättää ne katsomatta, kuten kaikissa muissakin aineissa, koska luultavasti masentuisin niistä vain, ja jäisi sitten se pääsykokeisiinlukukin luultavasti aloittamatta, koska huonojen pisteiden jälkeen voisin taas olla varma siitä, ettei minusta ole mihinkään, joten turha edes yrittää.

Ja minä kun olin varma, että se meni hyvin. Nyt ahdistaa enemmän kuin tarpeeksi, sillä mitä jos olen ihan oikeasti tehnyt kaikki ne virheet ja mitä jos oikeasti on mahdollista, että siihen yhteen tehtävään ei pystynyt vastaamaan kunnolla kurssia käymättä, ja mitä jos kuitenkin epäonnistuin pahemmin kuin ikinä, ja mitä jos minulle oikeasti käy niin, että päättötodistuksessa yhteiskuntaopin arvosanani on 10, mutta ylioppilastodistuksessa vain C? Minulla taitaa olla tiedossa todella lupaava ura politiikan tutkimuksen tai oikeustieteen parissa, kun jo tässä vaiheessa ryssin jonkun maailman yksinkertaisimman yhteiskuntaopin kokeen olemalla typerä.

Nyt kai kuuluisi olla kokonaan ajattelematta koko asiaa ja odotella toukokuuhun, jolloin ne lopulliset tulokset tulevat, ja luopua toivosta vasta sen jälkeen, mutta itseni tuntien luultavasti valvon ensi yön ja aamulla ajan bussilla koululle katsomaan niitä tuloksia, koska epätietoisuus on varmasti vielä ahdistavampaa kuin tieto siitä, että kaikki on jo mennyt vikaan. 




Sain ne oikeustieteellisen kirjat tänään. Huojentavinta oli huomata, että eihän niissä ole tekstiä kuin yhteensä vähän yli 600 sivua, ja minä olin valmiiksi pelännyt jotakin epäinhimillistä suunnilleen kuudentuhannen sivun urakkaa. 600 sivuahan on oikeastaan aika pikkujuttu, olenhan lukenut usein parissa päivässä vaikka kuinka paljon yksittäisiä kirjoja, joissa on suunnilleen sen verran sivuja. En tosin ole vielä juurikaan tutustunut noiden kirjojen sisältöihin, ja se onkin sitten varmaan jo vähän haasteellisempaa, joten en vielä huokaise helpotuksesta, varsinkaan kun tiedän, että ne asiat pitääkin sitten hallita todella hyvin, jos oikeasti mielii päästä sisään.

Tosin tuntuu tämä silti aika lannistavalta ja uskoni siihen, että minulla olisi jotakin mahdollisuutta päästä sinne sisään, vähenee koko ajan. Luen netistä muiden hakijoiden ja jo aiemmin sisäänpäässeiden juttuja, ja yksi asia kaikissa niissä jutuissa toistuu koko ajan: valmennuskurssi. Kaikki ovat menossa valmennuskurssille ja "80% viime vuonna sisäänpäässeistä kävi sen ja sen valmennuskurssin ;)))". Tulee oikeasti sellainen vaikutelma, että kaikkien niiden, joilla ei ole mahdollisuutta päästä millekään valmennuskurssille (eihän se nyt todellakaan ole kaikille mikään itsestäänselvyys), on turha edes hakea, koska se hiton kurssi on ainoa väylä päästä sisään. Eli jos ei ole vaikka varaa laittaa muutamaa sataa johonkin kurssiin, niin turha haaveillakaan. Melkoisen eriarvoistava systeemi siis.

En tiedä, pitäisikö minun sittenkin pyytää isää ilmoittamaan minut sinne kurssille. Toisaalta saattaa hyvinkin olla, että lähden sinne Skotlantiin, ja siinä tapauksessa se olisi turhaa, mutta tuskin minulla mitään mahdollisuuksia on, jos jätän sen käymättä. Haluaisin näyttää kaikille, että onnistuu se ilmankin mitään valmennuksia, mutta siitä suunnitelmasta taitaa olla realismi kaukana, eli todennäköisesti heitän aikaani hukkaan pänttäämällä niitä pääsykoekirjoja, jos koko ajan on kuitenkin selvää, että en ole ollut valmennuskurssilla, joten en pääse sisään. Toisaalta voisi olla ihan hyvä vaihtoehto tilata sieltä kurssinjärjestäjältä pelkästään sellainen materiaalipaketti, jossa on jotain kertausmatskuja, sillä sekin olisi ehkä parempi kuin ei mitään, ja maksaisi huomattavasti vähemmän kuin se Turussa järjestettävä kurssi, jonka aikana pitäisi maksaa myös siitä, että asun sen muutaman viikon siellä Turussa (isä lupasi maksaa sen kurssin ja majoituksen ja kaiken, mutta en osaa käyttää rahaa näin, enkä osaa vaatia ketään laittamaan montaa sataa euroa siihen, että pääsisin tavoittelemaan omaa etuani), enkä sitten pystyisi ainakaan menemään mihinkään töihin, kun se kurssi vie niin suuren osan toukokuusta (tosin olen alkanut asettaa kyseenalaiseksi senkin, pystynkö lainkaan tekemään mitään töitä ennen pääsykokeita, mutta kai minun on pakko, sillä en halua, että joku tulee taas sanomaan, etten ole tehnyt mitään muuta kuin odottanut, että saan kaiken valmiina. Sukulaiset hokivat minulle koko viikonlopun, että nyt täytyy etsiä töitä, eikä "jäädä kotiin makoilemaan", joten en usko, että minulle jää vaihtoehtoja), ja sekin olisi aika huono juttu.

Stressitaso alkaa taas lähennellä mahdotonta. Odotin ihan tosissani, että kirjoitusten jälkeen kaikki helpottuisi, mutta sehän meneekin näköjään ihan päinvastoin, ja kaikki tuntuukin vain pahentuvan. Yksittäin nämä asiat olisivat vielä siedettävissä, mutta kun kirjoitustulokset, pääsykoestressi, yksinäisyys, yhteishaut, ennakkotehtävät, työnsaanti, sukulaisten/vanhempien/omat odototukset ja yleensä koko tilanteen epäselvyys muodostavat sellaisen täysin hallitsemattoman kokonaisuuden, ei mene varmaan kauan, että olen suunnilleen jossain hermoromahduspisteessä. Eikä tämä taida tästä muuttua miksikään koskaan, joten sellaisten miettiminenkin on vain typerää toiveajattelua ja silkkaa ajanhukkaa.