Eniten maailmassa pelkään sitä, ettei optimismini vain yksinkertaisesti riitä tähän.

Etten pysty olemaan lannistumatta jokaisesta huonosta päivästä ja väärästä sanasta, etten vain osaa tarpeeksi uskotella itselleni, että kaikki paha on loppujenlopuksi kuitenkin vain väliaikaista. Olen jo kerran päässyt toteamaan, miten helposti minun voimani onkaan vietävissä, ja kuinka yksinkertaista on lakata vain välittämästä. Olen nähnyt ne päivät, kun pelkästään sängystä ylös pääseminen vaatii niin suuria ponnisteluja, että siitä suoriutumisesta pitäisi saada jonkinlainen tunnustus ja pelkään, että elämäni luisuu taas siihen samaan tilaan; siihen, jossa leipäveitsi saa minun käsissäni ihan uuden funktion, ja kaikki muu muuttuu täysin merkityksettömäksi.

En tiedä, pelkäänkö ihan turhaan, mutta kun kokee tarpeeksi monta epätoivoista hetkeä, ei vain voi tehdä enää mitään muuta kuin pelätä. Kaikki on mennyt jo niin kauan niin paljon paremmin, että olisi ihme, jos ei tämäkin onni tästä vielä kääntyisi.