Huomenna se taas alkaa. Koulu. Yritän lohduttautua siihen ajatukseen, että sitä on jäljellä enää 16 tavallista päivää, sen jälkeen tulee koeviikko, sitten on äidinkielen tekstitaito (jonka ajatteleminen kyllä vain lisää paineita, koska minä tarvitsen sen saamarin laudaturin edes äidinkielestä), sen jälkeen ruotsin ja englannin kuuntelut ja sitten viimein penkkarit, hiihtoloma ja lukuloma. Ehkä minä selviän tästä hengissä kun vain yritän olla ajattelematta ensi syksyä, sitä mitä minun lukulomalla kuuluisi tehdä, ja niitä iltapäiviä kun näiden 16 päivän aikana olen neljään asti koulussa ja sen jälkeen vielä raahaudun kirjastoon ja luen siellä sulkemisaikaan saakka yhteiskuntaoppia.

Lisäksi on hoidettava yksi rästissä oleva kurssi (kävin sen kurssin viime vuonna kolmannessa jaksossa, jätin joitakin tehtäviä palauttamatta, ja vaikka se onkin vastoin koulun sääntöjä, mukava opettajani oli niin armollinen, että antoi minulle luvan "palauttaa sitten kun ehdin", mikä tietenkin tarkoittaa sitä, että palauttamattahan ne ovat vieläkin, ja nyt aikani alkaa käydä vähiin, joten minun pitäisi viimein tehdä jotakin niiden eteen, jotta pääsisin lukiosta keväällä pois), käytävä lopultakin autokoulu loppuun (aloitin viime vuoden maaliskuussa, joten tässäkin asiassa olen noudattanut sellaista "ehtiihän sitä"-taktiikkaa, joka alkaa kyllä pikkuhiljaa kostautua), luettava, luettava, luettava, luettava ja tehtävä ne Teatterikorkean ennakkotehtävät (melko turhaa tosin, koska en minä tule sisään pääsemään, mutta loppuelämäni tulen katumaan, jos en edes yritä) sekä muutamia tärkeitä päätöksiä.

Minua alkoi tätä kirjoittaessa ahdistaa ihan suunnattomasti, joten joudun ehkä perumaan ne sanani siitä hengissä selviämisestä. Kuten myös äidinkielen laudaturista, koska luettuani kaiken sen, mitä tuohon yläpuolelle kirjoitin, havaitsin, että ei helvetissä. (Note to self: opettele kirjoittamaan selkeitä lauseita ja lopeta se halvatun sulkumerkkien jatkuva käyttö.)