Nyt se on päätetty:

Minä haen Skotlantiin opiskelemaan filosofiaa ja oikeustiedettä.

Olen nyt miettinyt tätä niin kauan, lukion alusta saakka, ja koko ajan pelännyt, ettei minusta ole siihen. Ettei kielitaitoni ole tarpeeksi hyvä, että olen liian ujo ja liian suomalainen, ettei kukaan ymmärrä mitään minun puheestani, enkä minä ymmärrä mitään kenenkään muun puheesta ja istun luennoilla tajuamatta niistä yhtään mitään. Pari viikkoa sitten Studia-messuilla keskustelin kuitenkin jonkun skotlantilaisen yliopisto-opiskelijan kanssa (englanniksi, ja sekin ymmärsi minua ihan hyvin), joka oli siellä mainostamassa omaa kouluaan, ja ymmärsin että pelkään ehkä ihan turhaan. Viime perjantain ja lauantain välisenä yönä päätin lopullisesti, että minusta ehdottomasti on siihen, enkä ainakaan häviä yhtään mitään, vaikka haenkin. Ainahan voin olla vastaanottamatta saamaani paikkaa, jos alkankin epäillä ja pelätä liikaa.

Virallinen hakuaika päättyy tammikuun puolenvälin tietämillä, senkin jälkeen otetaan vielä jotenkin käsittääseni vähän epävirallisemmin hakemuksia vastaan, ja joskus kesällä on vielä toinen haku, jossa jaetaan ne keväällä vapaiksi jääneet paikat. Tarvitsen ylioppilastodistuksen arvosanat, itse kirjoittamani motivaatiokirjeen ja vaikka jonkun opettajan tekemän suosittelukirjeen (ja mahdollisesti myös kielitestin, jota läheskään kaikki yliopistot eivät vaadi, eikä siitä tarvitse murehtia kuin vasta sitten, kun saan jotain vastauksia niiltä kouluilta). Koska olen EU:n kansalainen, minun ei tarvitse maksaa lukukausimaksuja, mutta kaikki muu kyllä, ja sitä varten saan Suomesta opintotukea ja tarvittaessa -lainaa, ja voin myös hyvin tehdä töitä opiskelujeni ohella.

Kun viivyttelin päätöstä näin pitkään, pelkään vähän, että aika loppuu kesken. Motivaatiokirjeen saan varmasti kirjoitettua viimeistään joululoman aikana ja uskon, että filosofianopettajani kirjoittaa sen suosittelun minulle, kun vain käyn pyytämässä. Ja aion pyytää sitä huomenna, kun on muutenkin tapaan kyseisen opettajan yhden mielenkiintoisen projektin merkeissä. Ylioppilastodistusta ei tarvitse murehtia, kun se tulee sitten kun tulee joskus toukokuussa ja tohon hakuun voi vielä tässä vaiheessa laittaa alustavia arvioita arvosanoista. Ainoa asia, joka tässä vielä on hidasteena, on yliopiston valinta. Se kun ei ole siellä päin maailmaa ihan niin piece of cake kuin täällä Suomessa.

Olen kääntänyt netin ylösalaisin ja viikonlopun aikana etsinyt kaiken mahdollisen tiedon, jonka vain onnistuin saamaan käsiini, ja alustavasti suunnitellut, että vaihtoehdot voisivat olla Aberdeen, Edinburgh ja ehkä St Andrews tai Glasgow. Voin hakea viiteen eri paikkaan tai aineeseen, ja koska tekisi mieli hakea sekä filosofiaan että sinne oikeustieteeseen, ajattelin että haen Aberdeeniin ja Edinburghiin sekä filosofiaan että oikikseen ja joko St Andrewsiin filosofiaan tai Glasgowiin oikikseen. Katsoin ranking-listoja, joissa nuo näyttäisivät olevansa ihan hyvillä sijoilla ja huomasin pääsyvaatimustenkin olevan ihan realistisesti saavutettavissa, jos en vain ota ja epäonnistu kevään kirjoituksissa ihan täydellisesti. Mikä on aika epätodennäköistä.

Aion miettiä noita vielä ja kysellä paremmin tietäviltä, onko tuollaisissa valinnoissa mitään järkeä, mutta tällä hetkellä näyttäisi siltä, että noilla mennään. Ja olematta yhtään liian itsevarma minusta tuntuu, että voisin ihan oikeasti päästä sisään ainakin johonkin noista. Voisin opiskella Skotlannissa siihen saakka, että saapuisin takaisin Suomeen suorittamaan maisterintutkintoa tai sitten jäisin tekemään sitä sinne Skotlantiin tai menisin vaikka ihan johonkin toiseen maahan. Minusta se on ihan hyvä suunnitelma. Ja vaikka se onkin hirveän pelottavaa, loppujen lopuksi on kai ihan sama, muutanko opiskelemaan Turkuun vai Skotlantiin, olen joka tapauksessa kaukana kotoa ja kaikki muuttuu tein mitä tahansa.

Aion tietenkin hakea johonkin Suomessakin. Ei, en vieläkään ole ihan varma, mihin ja koen siitä edelleen suurta ahdistusta, mutta minä nyt vain haluan kokeilla tuota toistakin vaihtoehtoa. Voi ihan hyvin olla, että vaikka pääsisinkin johonkin Skotlantiin, jään silti Suomeen. Haluan, että minulla on joku varasuunnitelma, en vain pysty jättämään kaikkea sen varaan, että pyrin täällä oikikseen pääsemättä sisään ja sitten kaikki jää vaan roikkumaan yhdeksi tai useammaksi välivuodeksi. Aion ihan vakavissani hakea suomalaisiinkin yliopistoihin, lukea kuin hullu pääsykokeisiin ja potea sietämätöntä stressiä niiden takia, mutta en halua liiaksi luottaa siihen että se onnistuu. Ja kun minä ihan mielelläni lähtisin pois tästä kaupungista ja tästä maasta edes muutamaksi vuodeksi, tuntuu ajatus ulkomaille hakemisesta ihan hyvältä. Varsinkin, kun äitikin oli samaa mieltä.