Helsinki-(Istanbul)-Hongkong-Bangkok-Helsinki lentoliput alta seitsemänsadan, ja muutaman ohikiitävän sekunnin ajan olin jo tekemässä varausta.

En tehnyt kuitenkaan. Aloin ajatella asioita, näin netissä, mitä ketjukyyn myrkky tekee ihmisverelle (niitä on esim. Intiassa, Burmassa ja Thaimaassa. Intiassa kuolee 11000 ihmistä vuodessa käärmeenpuremaan, ja ne kammotukset tunkevat halpoihin hostellihuoneisiin ja luikertelevat keskellä tietä, ja niillä on pitkät hampaat ja myrkkyä, joka muuttaa ihmiskudoksen nestemäiseksi tai veren kiinteäksi hyytelöksi niin, että kaikki on mennyttä. Olen kirjoittanut tästä ennenkin, mutta pelkoni on vain pahentunut siitä ja kun olin juuri ikuisuuden kesämökillä, pysyttelin mieluummin sisätiloissa tai kävelin ulkona silmät kiinni kuin havaitsin edes yhtä onnetonta rantakäärmettä, ja taas minä suunnittelen vakavissani matkaa johonkin, missä on kobria ja tappavan myrkyllisiä kyitä, ja pelkään jo etukäteen niin paljon, että alan tuntea paniikkioireita), ja puhuin isän kanssa.

En oikeastaan ole kertonut vielä kenellekään, että tavallaan mulla on suunnitelmia tuleviksi kuukausiksi. Vuosi sitten sanoin, että aion matkustaa, ja silloin ideaa vastusti äiti, joka on kai sitemmin tottunut ajatukseen siitä, että jossain vaiheessa minun on pakko tehdä niin. Tällä kertaa saankin luultavasti perustella asiaa aika hyvin isälle, jolle koko homma oli vielä vuosi sitten ihan ok. Isällä nimittäin tuntuu olevan eräänlainen pakkomielle minun tulevaisuudestani oikeustieteellisessä. Se ajattelee vain rahaa, ja oikis on siksi ilmeinen vaihtoehto, ja kai se luulee, että minäkin haluan sinne lähinnä siksi, että oikeustieteen maisterin keskipalkka on jotain päälle viidentonnin luokkaa (mikä ei ole totta, koska mulla on siihen ihan muita motiiveja kuin raha. Sitä voi olla kovin hankalaa uskoa, mutta laki kiinnostaa minua ihan muista syistä kuin siksi, että sitä opiskelemalla voi päätyä ammattiin, jossa voi ansaita enemmän kuin suomalaisen mediaanipalkan), ja siksi se on nyt kai sitä mieltä, että pitäisi mennä sinne kansanopistoon, päästä ensi keväänä sisään oikikseen ja valmistua maisteriksi ennätysajassa. (Välillä mietin, että tunteeko se minua ollenkaan, vai miten on mahdollista, ettei se yhtään tiedä, mitä tai miten minä ajattelen, ja mikä mulle on tärkeää.) Harmi vain, että minusta alkaa vain koko ajan näyttää enemmän ja enemmän siltä, ettei tämä elämä sittenkään etene sellaisen käsikirjoituksen mukaan. Kun on niin paljon muutakin. (Tämä koko tilanne alkaakin nyt uhkaavasti näyttää joltain keskimääräistä huonomman ja ennalta-arvattavamman suomalaisen nuortenelokuvan synopsikselta.)

Pitäisi siis miettiä, miten esitän tämän asian sille. Sanon, että saatankin hakea opiskelemaan kansainvälistä politiikka tai käytännöllistä filosofiaa, ja että aion viettää kolme kuukautta "yksin" Aasiassa tekemättä mitään sen eteen, että olisin ikinä mitään sen mielestä niin hienoa kuin lakimies. Tai edes, etten tiedä, haenko enää oikikseen vai en (koska minä en tosiaan tiedä. Haluaisin niin paljon muutakin mutta jostain syystä en vain osaa päästää irti siitä oikeustieteestä). Miten sellaisista asioita muka puhutaan?

Lentoliput jäivät siis varaamatta, koska käärmeet, isän oikispakkomielle ja ehkä myös siksi, että Trans-Siperian rautatie ja unelmamatka, jonka ensimmäinen toteuttamistilaisuus on juuri nyt (ja miten paljon mukavampaa olisikaan matkustaa maata pitkin kuin lentäen). Ja myös siksi, etten edelleenkään oikeastaan haluaisi Thaimaahan, vaikka Bangkokin kautta olisikin helpointa (ja halvinta) päästä pois. Mutta kun Phuket, Pattaya ja miljoona länkkärituristia pakettimatkahelvetissä, eli sanokaa nyt joku, että olen tyhmä ja rajoittunut, ja maassa, jonka pinta-ala on 513120 km2, on oltava vähän muutakin (tiedän toki itsekin, että siellä on, mutta tämä on taas joku tällainen juttu, jolla ei ole mitään tekemistä järjen kanssa, vaan koko homma rakentuu pelkille mielikuville).