TaiKista (tai mikä ikinä se virallinen nimi tätä nykyä onkaan) saapui nyt sitten viimeinkin kirje. Hylkäyskirje. Sellainen "kiitos, mutta ei kiitos, näillä ennakkotehtävillä ei tarvitse valintakokeeseen tulla", ja lopussa ohjeet, miten päätöksestä voi valittaa.

No, en yllättynyt. Enkä edes pettynyt. Aion vielä hakea (vaikka pääsisinkin oikikseen), ja aion vielä tehdä ihan oikeasti elokuvaa, jostain opintopisteistä tai tutkintotodistuksista viis. (Vaikka olen aina ollut valmis luovuttamaan ihan kaiken sen suhteen, mitä olen halunnut tehdä, tämä ei jotenkin vain mene niin. En pysty enkä halua luovuttaa, eikä se, ettei pääse ensimmäiseltä yrittämällä TaiKiin, mitenkään vielä edes indikoi sitä, että pitäisikään.)

Oikiksen kanssa kyllä alkaa hermot kiristyä. Voin huoletta hakea johonkin TaiKiin vaikka joka vuosi seuraavan kahdenkymmenen vuoden ajan (eri asia tietysti, kannattaako), mutta tätä hulluutta en taida toista kertaa kestää.

Parhaimpina (tai pahimpina, miten vain) päivinä käytän yli puolet vuorokaudesta kaiken sen tiedon prosessoimiseen ja luen niin paljon, että silmiin sattuu ja ajatukset alkavat puuroutua, ja silti voi ihan hyvin olla, että se kaikki on ihan turhaa työtä. Ei tarvita kuin yksi monivalintatehtävä ja vähän liian monta kertaa -2 pistettä väärästä vastauksesta, niin peli on sillä selvä. Ei tarvita kuin vähän sellaista minulle ominaista huonoa tuuria, niin koko kevään työni, kaikki menetetyt yöunet ja jokainen tämän johdosta saatu paniikkikohtaus menettää merkityksensä, ja sitten ole taas tyhjän päällä seuraavan vuoden, ja pelkkä luuseri suunnilleen koko ihmiskunnan silmissä.

Ja sitten muka pitäisi tehdä kaikki uudelleen ensi vuonna.

Joinain päivinä mulla on ihan hyvä fiilis tästä, lukeminen sujuu ja edessä siintävä koe tuntuu joltain läpihuutojutulta. No, sitä fiilistä kestää hetken, ja seuraavana päivänä koko asia ahdistaa, suututtaa ja pelottaa minua sen edellisenkin päivän edestä.

Eilen oli viimeinen kunnon valmennuskurssikerta (on vielä pari kertaustuntia ja harjoituskoetta, mutta normaaliopetus oli nyt sitten tässä), ja minulle alkoi jotenkin ihan lopullisesti konkretisoitua se, miten vähän aikaa on enää jäljellä. Toisaalta se on hyvä, koska haluaisin vaan päästä eroon kaikesta tästä niin pian kuin mahdollista, mutta kuitenkin epäilen, ettei tämä nyt ihan riitä. Kahdessa viikossa kun ei kuitenkaan ihmeitä tehdä.

Eilen siis tuntui ensimmäisen kerran oikein kunnolla siltä, etten pysty tähän. En ole juuri nukkunut viime aikoina, ja tänään kaikki se väsymys vaan jotenkin kaatui päälle, ja väsymys yhdistettynä tähän toivottomuuteen oli vain liikaa. Istuin kirjastolla kuusi tuntia, ja sen jälkeen oli ihan pakko luovuttaa ja lähteä kotiin, kun en saanut luetuksi mitään, en jaksanut keskittyä mihinkään ja päätä särki niin paljon, että minkään asian ajatteleminenkin alkoi käydä sen kivun takia mahdottomaksi.

Huomenna on valmennuskurssikoe ja tänään on töitä, ja kaikki ottaa päähän vaan niin lujaa, että tämä käy jo sietokyvylle. Alan olla sitä mieltä, että töiden tekoa tässä ohessa olisi ehkä kannattanut miettiä kahteen kertaan. Vaikka mulla nyt onkin tässä vähän yli kuukauden aikana ollut vain ihan pari vuoroa, niin näillä stressileveleillä viettäisin senkin ajan mieluummin siellä kirjastossa tai vaikka kotona hetken hengähtäen sen sijaan, että istun täällä tekemättä käytännössä yhtään mitään (tämä on ihan just niin kuoleva bisnes kuin ajatella saattaa). No, palkka juoksee minä en, tai jotain, joten ainakin tästä saa nyt vähän rahaa, jotta voin joskus lähitulevaisuudessa irtisanoutua ja olla huoletta tekemättä töitä koko loppukesän, kun käytännössä koko viime talven ja nyt tämän kevään palkat odottavat koskemattomana tilillä. Ja jos kun en nyt kuitenkaan pääse sinne kouluun, niin matkustan näillä rahoilla ihan kätevästi koko ensi kouluvuodeksi Aasiaan, jossa voin ehkä keksiä jonkun toisen maailmanpelastuskeinon kuin oikeus tai huonot dokumenttielokuvat...

Mutta nyt alan kyllä olla ihan kurkkua myöten täynnä tätä. Tämä pelleily ärsyttää niin suunnattomasti, että pelkään, että alan vielä sympata niitä joidenkin mielipiteitä, joissa vaaditaan koko ýliopiston pääsykokeiden poistamista ja opiskelijavalintojen tekemistä yo-todistusten perusteella. Pahasti kun alkaa vaikuttaa siltä, että ainakaan nykymuodossaan tässä koko järjestelmässä ei ole oikein mitään mieltä.