Eilen illalla olin katsomassa, kun maailman toiseksi parhaan bändin entinen basisti soitti maailman toiseksi parhaan bändin parasta levyä. Closerin masentavuusastetta ei ehkä ihan saavutettu (se on sellaista positiivista masentavuutta, tiedättehän), eikä Peter Hook & The Light kai varsinaisesti ollut mikään Joy Division, mutta olin silti aika fiiliksissä. Niin fiiliksissä, että sitä piti saada jotenkin hyödynnettyä, ja kun tulin yöllä kotiin, kirjoitin samantien yhdeltä istumalta sen ennakkotehtävien dokumenttielokuvasynopsiksen (tai ainakin version 1, joka luultavasti tulee olemaan aika erilainen kuin se lopullinen).

Amk:n tehtävät ovat vieläkin aika vaiheessa tossa, mutta en missään vaiheessa tarkoittanutkaan ottaa niistä mitään paineita. Se nyt vain on sellainen varavaihtoehdon varavaihtoehto. Ja nyt kun on tämä Taik tässä, ja vaikka olenkin nyt riittävästi hehkuttanut, miten innoissani olen niistä tehtävistä, niin ei se ihan riitä. Sinne pääsee sisään korkeintaan neljä hakijaa, enkä edes uskalla miettiä, miten paljon sinne on hakijoita tai kuinka suuri prosentuaalinen osuus kaikista niistä hakijoista kutsutaan edes pääsykokeeseen, joten ei se innostus ole oikein tarpeeksi. Pitää vain kanavoida se niihin tehtäviin ja saada aikaan jotain, mitä muut eivät ole vielä keksineet. Ja se on vähän helpommin sanottu kuin tehty.

Mietin kyllä edelleen kaiken tämän järkevyyttä. En jaksaisi olla aina realisti, mutta jokin osa minusta vastustaa heittäytymistä pelkästään tunteiden vietäviksi. En ole eläessäni halunnut mitään näin paljoa, mutta kun luen nettikeskustelusta jonkun viestiä, jossa se ihmettelee "miksi kukaan haluaa kouluttautua alalle, jolla ei ole töitä", niin alan taas epäillä itseäni ja epäillä kaikkea sitä, mitä kuvittelen olevani. Toisaalta ajatus siitä, että työ on joku välinearvo, ja tärkeintä kaikessa on raha, ei yhtään sovi minulle tai minun maailmankatsomukseeni, mutta sellaista on kai vain pakko ajatella. Mutta eivät ne ajatukset mitään auta, kuten olen ennenkin kertonut. Voin ajatella mitä tahansa, mutta kun tunnen ihan täysin toisella tavalla, annan niiden tunteiden viedä.