Olen hoitanut asioita. Kävellyt tärisevin jaloin autokoulun toimistoon ja selittänyt, kuinka talvi oli niin vaikea ja viimeinen vuosi lukiossa, enkä ole ehtinyt edes ajatella, ja nyt, nyt viimeinkin kun on aikaa, haluaisin vain hoitaa tämän pois alta. Eikä se toimistovirkailija edes ihmetellyt, vaan hymyili ystävällisesti, selasi hetken papereitaan, ja niin minä järjestin itseni autokoulun teoriakokeeseen ensi tiistaiksi, vaikka en ole yli puoleen vuoteen edes ajatellut liikennesääntöjä. Taidan tarvita paljon hyvää onnea.

Olen myös käynyt koulussa – kahtena päivänä – ja viipynyt siellä monta tuntia. Kävin koko ajan sisäistä kamppailua siitä, menenkö katsomaan ne tulokset vai en, ja joka kerta kun kävelin edes läheltä sitä tulosseinää, sydän hakkasi niin lujaa, että lopulta päätin, etten voi tehdä sitä itselleni. En vielä, sillä on parempi masentua vasta kesemmällä, koska kevät on muutenkin liian vaikea, enkä voi nyt kestää yhtään pettymystä. Vaikka en minä sinne niiden tulosten takia mennyt. Menin sinne, jotta pääsisin puolivapaaehtoisesti seisomaan liian monen ykkös- ja kakkosluokkalaisen eteen mikrofoni kädessä. Ääneni tärisi enemmän kuin minun jalkani sinne autokoululle mennessä, ja yritin koota itseni ja selittää järkevästi oppilaskunnan sääntöjä, kun katsomossa istui parikymmentä ilkeää ekaluokkalaista, ja se opettaja, joka sanoi minua älyköksi, ja joka vaikuttaa jotenkin niin mielenkiintoiselta ihmiseltä. Mihin kaikkeen itseni aina hankinkaan...

Lisäksi kävin kaksi kertaa ennakkoäänestyspaikan luona ja molemmilla kerroilla olin menossa sisään, mutta molemmilla kerroilla myös kävelin pois antamatta ääntä yhtään kenellekään. Olen saanut yliannostuksen television vaalitenttejä (en ole katsonut paljoakaan muuta muutamaan viikkoon, kuinka ikävystyttävä ihminen voi olla...) ja tajunnut, että olisi varmaan pitänyt asettua itse ehdolle (no ei oikeasti ainakaan vielä, tiedän kaikesta ihan liian vähän ollakseni yhtään uskottava), kun kerta kuulun puolueeseenkin, eikä kukaan edes siitä puolueesta tässä vaalipiirissä ole tarpeeksi sitä, mitä haluan. Lähelle kyllä, mutta koska tämä asia on minusta vähintäänkin kuolemanvakava, en kummallakaan kerralla kyennyt valitsemaan, ja näin ollen olen ehkä sittenkin alkanut ymmärtää niitä ihmisiä, jotka eivät äänestä lainkaan (vaikka se on kyllä minusta edelleen erittäin huono vaihtoehto, ja siksi täysin poissuljettu).

Ystävistäni en ole kuullut juuri mitään, mutta oikeastaan en edes välitä – en enää. Hyvällä tuurilla olen syksyllä 3200 kilometrin päässä täältä ja niistä ihmisistä, eikä minun tarvitse enää välittää siitä, mitä ne ajattelevat tai miksi en ole niille tarpeeksi hyvä. Minä tuskin pääsen sinne oikikseen, ja kun niin käy, tiedän, että on pakko lähteä, ja haluan sitä enemmän kuin mitään muuta. Tarvitsen sen uuden alun: tilanteen, jossa ei ole minkäänlaista vaaraa siitä, että jossain tulee vastaan jokin vanha tuttu, joka tietää minusta kaiken ja vuodattaa salaisuuteni ihmisille, joita ei sen jälkeen kiinnosta enää olla missään tekemisissä minun kanssani, koska olen tällainen. Ettei ole enää niitä tyyppejä, jotka pääsevät juoruilemaan keskenään siitä, miten "toi on kuulemma ollut jossain vitun lataamossa joskus", kun minä olen juonut liikaa ja voin huonosti jossakin muutaman metrin päässä niistä juoruilijoista (ja siis näin on käynyt kerran, en minä sitä muuten niin pelkäisi. Yksi ihminen, jonka kanssa en koskaan ollut vaihtanut juuri kolmea sanaa enempää, tiesti kertoa toiselle vielä tuntemattomammalle tyypille asioita, joita kenenkään ei pitäisi tietää, kun minä yritin selvitä laskuhumalastani korkeintaan kahden metrin päässä niistä. Sen jälkeen kumpikaan niistä ei ole sanonut minulle sanaakaan, vaikka sitä ennen se toinen ainakin yritti välillä olla ystävällinen). En halua olla mitään kenellekään, enkä halua, että joku muistaa minun nimeni heti jostain ja yhdistää minut ihmisiin, joita en voi sietää. Minä tarvitsen uuden elämän, ei mikään voi jatkua näin, enkä vain voi olla loputtomasti yksin sen vuoksi, etten oikeastaan kelpaa kenellekään. Kun ehkä jossakin muualla voisin kelvata.