Se olisi sitten ohi. Lukio. Kaikki on tehty: pakolliset 75 kurssia ja aika monta ylimääräistä, kokeet, oppimispäiväkirjat, tunnit, ryhmätyöt, esitelmät, ylioppilaskokeet, kaikki. Kun tulin kirjoitussalista pois, ulkona oli kevät ja tajusin, että hei, selvisin oikeasti hengissä lukiosta, vaikka välillä pelkäsin muuta, ja hetken aikaa olin onnellisempi kuin koskaan. 

(Ei tosin pitäisi nuolaista ennen kuin tipahtaa. Tulokset on vielä kuulematta, joten mistä minä tiedän, vaikka olisin epäonnistunut äidinkielessä niin pahasti, etten pääse edes läpi, vaikka alunperin lähdinkin hakemaan laudaturia. Sitä on nimittäin nyt liikkeellä, ja kaikki tuntuvat valittavan, että äidinkieli meni täysin alle oman tason, ja jotkut M:n ja E:nkin oppilaat ovat pelänneet läpipääsyn puolesta.)

Yhteiskuntaoppi meni hienosti. En todellakaan lukenut juuri yhtään, mutta tehtävät olivat todella helppoja, ja olisin voinut tehdä niistä jokaisen. Yhden valitsin vain, koska siinä sattui olemaan aineistona Aki Kaurismäki -sitaatti, ja koska Aki on Suomen hienoin elokuvaohjaaja ja yksi suurimmista suosikeistani, niin siihenhän oli ihan pakko vastata. Loput heitin aika arvalla, joten toivottavasti valitsin edes jotain oikeita! Hyvin kyllä osasin, mutta ne olivat kyllä kaikki niin perustehtäviä, että niistä jotenkin kohtuullisesti suoritumisen tuskin pitäisi olla kenellekään yhteiskuntaoppia lukeneelle mikään mahdottomuus, joten pisterajoissa varmaan sitten näkyy. Mutta kuten sanottua, osasin hyvin, enkä hirveästi pelkää nyt sen puolesta. Uskon vakaasti, että minulla on mahdollisuudet siihen laudaturiin.

Mutta nyt. Mitä nyt? Turun oikeustieteellisen kirjat ilmestyvät maanantaina. Pitäisi varmaa alkaa lukea. Tosin minusta kyllä tuntuu, että ensi viikolla en kyllä lue tai tee yhtään mitään, tarvitsen jonkun hengähdystauon, vaikka se nyt ei varmaan hirveän järkevää olekaan. Pitäisi myös löytää jostain jotain töitä (olen kyllä hakenut miljoonaan paikkaan, ja elättelen toiveita, että voisin leikkiä toukokuun ja osan huhtikuusta kirjastonhoitajaa, koska se olisi vain niin siistiä, ja ihan kelpo työ minulle), ja käydä viimeinkin se autokoulu loppuun, nyt kun minulla ei ole muuta kuin aikaa.

Pelkään, etten kuitenkaan pääse mihinkään tai pysty tekemään mitään. Että vietän pari kuukautta lähinnä yksin kotona, enkä kuule kenestäkään perheeni ulkopuolisesta ihmisestä kuin vasta seuraavan kerran lakkiaisissa (ketään tuskin kiinnostaa pyytää minua mihinkään, kun ei niin ole aiemminkaan tapahtunut, ja olen kyllä jo oppinut kantapään kautta, että kenenkään seuraan ei kannata väkisin tunkea). Tulen varmaan hulluksi, kun tuijotan näitä seiniä ympäri vuorokauden seuraavat kaksi kuukautta, mikäli en saa niitä töitä. Jotain on siis pakko keksiä, kun vaan tietäisi, että mitä.