Eleanoora Rosenholm: Valo kaasumeren hämärässä by Fonal Records

 Minun ei kai pitäisi kirjoittaa tänne musiikista, koska se on asia, johon suhtaudun vähän liian tunteella kirjoittaakseni siitä oikein mitään viiltävän analyyttistä.

Mutta nyt on ehkä pakko, sillä harvemmin kuulee mitään, mikä aiheuttaa oikeasti kylmiä väreitä. Ja nyt nimittäin kuulee! Eleanoora Rosenholmin uusi sinkku kuulostaa ihan siltä, että se voisi soida taustamusiikkina minun painajaisessani tai siinä elokuvassa, jonka ohjaan sitten kun minulla on siihen vaadittavia resursseja.

Uusi levy ilmestyy "maalis-huhtikuussa". Kuinka minun muka pitäisi jaksaa odottaa siihen asti, kun lehdistötiedotekin kerran lupaa sen olevan "edeltäviäänkin synkempi"? Kahteen edelliseen levyyn kun ihastuin juuri siksi, että ne olivat synkkiä jotenkin niin hienolla tavalla – sillä, joka on kaukana kaikkien maailman death metal -bändien "synkkyydestä" – ja koska tämä yksi kappale jo kertoo, että niistä kahden edellisen levyn tunnelmista on menty vieläkin parempaan suuntaan, alkaa tämä jo vaikuttaa joltakin musiikilliselta taivaalta.

(Ja hyvät musiikkiuutiset vain jatkuvat, kun huomasin juuri sähköpostiini tulleen tiedon, jonka mukaan The National soittaa kesällä Ruisrockissa. Olen toki nähnyt sen jo kahdesti, mutta meinasin vaipua epätoivoon, kun en saanut lippua maaliskuun Helsingin keikalle, mutta onneksi saan näemmä toisen tilaisuuden. Vaikka Ruisrock kyllä on niin hirveä tapahtuma, että pysyisin mielelläni kaukana, mutta pakkohan se nyt näköjään taas on...)